top of page

KUKA VOI REKISTERÖITYÄ?

Inscrire

Kaikki! Edellyttäen, että sinulla on kaukoputki tai kiikarit. Olet yksityishenkilö tai jäsen ryhmässä joka omistaa kaukoputken. Olet tervetullut!

Pourquoi

MIKSI KUU?

Kuu näkyy paljaalla silmälläkin, mutta vain joillain on ollut mahdollisuus tarkastella sitä kaukoputkella ja havaita, että se on kaunein objekti jota voi katsella taivaassa. Sen läheisyyden takia sen pinnanmuodostuksen korkeuserot ja tummat tasangot ovat helposti nähtävissä. Henkilö joka tarkkailee kuuta ensimmäistä kertaa kokee kuinka monta yksityskohtaa on näkyvissä. Tietenkin heinäkuun 12 ja 13 sinulla on myös  mahdollisuus näyttää yleisölle näkyviä planeettoja, mutta mikään ei ole yhtä upeaa kuin kuu ensimmäistä kertaa!

public

KENELLE YLEISÖLLE?

On the Moon Again haluaa nostaa silmämme  kohti taivasta, eritysesti niiden silmät joilla ei ole ikinä ollut oikeata kiinnostusta tähtiin tai ketkä eivät ole voineet kuvitella että se on lähestyttävää ja helppoa. Haluamme tavoittaa mahdollisimman paljon ihmisiä ja suurin määrä on kaduilla!

ou

MISSÄ TARKKAILLA?

Siellä missä on eniten jalankulkuliikennettä! Tähtitorniin tai tiedekeskukseen meneminen vaatii varautumista ja suunnittelua. Tämän vain saavuttava jotkut ihmiset. Saavuttaaksemme mahdollisimman paljon ihmisiä on tärkeää asentaa kaukoputki paikalle missä heitä kulkee läpi. Ei ole  tarvetta pimeälle taivaalle ilman kaupungin valoja katsellakseen kuuta. Parhaimmat paikat ovat kaupungin keskustassa, joen rannalla, turistikohteen vieressä, suositun kahvilan tai ravintolan edessä. Jos asut pienessä kylässä tai paikassa jossa ei ole turisteja voit asentaa välineesi talosi eteen ja kertoa naapureillesi ja ystävillesi sosiaalisessa verkostossa ja kutsua heidät liittymään seuraasi tarkkailemaan kuuta! Tottakai voit avata oven henkilökohtaiseen tähtitorniisi, mutta paras on lopulta antaa raikasta ilmaa tähtitieteellisille laittelesi ja tuoda ne sinne missä suuri yleisö on.

37245591_692073964457913_271897043303766
quand

MILLOIN TÄHYSTELLÄ?

On the Moon Again tulee tapahtumaan perjantaina 12 ja lauantaina 13, 2019, viikkoa ennen ihmisen ensimmäisen askeleen kuussa 50 vitsi juhlapäivää. Suurelle osalle maapallon väestöstä tämä on kesäaikaa ja sään oletetaan olevan hyvä. Nämä kaksi päivämäärää on valittu koska kuun vaihe on waxing gibbous eli kasvava kuu pari päivää ennen täysikuuta. Silloin on muutama tunti aikaa laadukkaaseen tarkkailuun auringonlaskun  jälkeen. Näiden kahden yön-yhteensä 48 tuntia- aikana kuun tarkkailijoita tulee olemaan ympäri maapallon! On the Moon Again alkaa illalla heinäkuun 12 Tyynellä Valtamerellä, Tongalla ja Uudessa Seelannissa.Se päättyy Tyynellä Valtamerellä, Hawaijillaja Tahitilla illalla 13 heinäkuuta.Tapahtuma auttaa myösymmärtämään, että asumme kaikki samalla planeetalla ja saman taivaan alla kuin heinäkuussa 1969.

Capture d’écran 2018-08-15 à 15.26.21.pn

Aspect of the Moon

 12 th july evening

Capture d’écran 2018-08-15 à 15.26.47.pn

Aspect of the Moon

 13 th july evening

Matériel

MILLÄ LAITTEILLA TARKKAILLA?

Kuulla on se etu, että se näkyy kirkkaasti ilman mitään erityisiä astronomisia välineitä, kiikareista kaukoputkiin jotka ovat 20-30 cm halkaisijaltaan, mukaan lukien suositut 60 mm halkaisijaltaan teleskoopit. Jos kaukoputkesi ei ole  nähnyt tähtiä ja ollut raikkaassa ilmassa pitkään aikaan? Pyyhi siitä pölyt ja pystytä se maankamaralle. Selvästikin pienikokoisimmasta  välineet ovat käytännöllisempiä koska niitä on helppo kuljettaa kadulla. Jos sinulla on vain moottoroimattomat välineet ei se ole ongelma! Pistä pienellä suurennuksella (30-40x). Se mahdollistaa keskittää kuu vain välillä. (Ja näyttää vierailijoille, että maapal,o pyörii akselinsa ympäri). Älä lannistu jos sinulla ei ole hienostuneita välineitä: tulet yllättymään kuinka yllättyneitä kadulla kulkijat tulevat olemaan kun näkevät kuu sinun 60 mm kaukoputkellasi

Capture d’écran 2018-08-15 à 16.16.56.pn

MITÄ KERTOA YLEISÖLLE?

Kuu tekee vaikutuksen ihmisiinpaljaalla silmilläkin.. Tulet yllättymään kun ihmisten tunteet herkistyvät ensimmäisen empivät silmäyksen jälkeen. Sitä seuraa halu nauttia näytöksestä kauemmin, into kommentoida ja jakaa kuun maaston kauneus kuin turisti joka löytää meren tai vuorenhuipun ensimmäistä kertaa. Jos sinulla on tietoa kuun muodostumista, kraattereista, kuun valloittamisesta tai Galileon ensimmäisestä havainnosta sinulla tulee olemaan kiinnostava aika kaikkien kanssa joita tapaat. Ainut mitä sinuun pitää tehdä on vastata kysymyksiin joita tulee luonnollisesti.

KUINKA VIESTIÄ TAPAHTUMASTA?

raconter
communiquer

On the Moon Again haluaa toimia kuun tarkkailijoiden käynnistäjänä. Tuhansia kaukoputkia tulee olemaan ulkosalla heinäkuun 12 ja 13, 2019. Keväällä 2019 tullaan pitämään kansainvälinen tiedotuskampanja. Sillä kannustetaan kaikkia liittymään tähän maailmanlaajuiseen tapahtumaan. Kesäkuusta 2019 kaikkien mukanaolevien tähystäjien sijoituspaikka (kartta) tulee olemaan nähtävillä näillä kampanjan internet sivuilla. Luotamme tukeenne ja että ilmoittaen meille  sijaintinne ja kannustat ystäviänne liittymään joukkomme. Älkää epäröikö puhua lehdistölle ja jakakaa kuuntarkkailijoiden sijoituspaikkoja sosiaalisessa verkossa.

Tämän tapahtuman voima riippuu kaikkien yhteisön jäsenten osallistumisesta. Riipumme jokaisen teidän avusta tehdä On the Moon Again kaksi mahtavinta astronomisia yötä maailmassa.  

 

VIESTITÄ TWITTERISSÄ

Jotta voimme jakaa kokemuksemme näiden kahden päivän aikana käytä ainoastaan hashtag #onthemoonagain

bottom of page